OP Kaakkois-Suomi ja Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys Ry solmivat monimuotoisen ja -vuotisen yhteistyösopimuksen.
OP Kaakkois-Suomi ja Pohjois-Kymen Liikuntayhdistys Ry ovat solmineet monimuotoisen ja -vuotisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa alueemme lasten ja nuorten liikuttamisen mahdollisuuksia.
Seurana näemme OP Kaakkois-Suomen alueensa sekä toimialansa johtavana toimijana, jonka palvelut ja toiminta-ajatus tukee lasten ja nuorten tulevaisuuteen tähtäämistä, unohtamatta nykyhetken tarpeita.
-Yhteisellä tekemisellä oli selkeät samansuuntaiset ajatukset ja näkymät. Omistaja- asiakkaiden toiveet pystytään varmistamaan monivuotisella ja -muotoisella yhteistyöllä mitä parhaiten. Seurallemme on tärkeää, että saamme OP Kaakkois-Suomesta merkittävän tukijan toimintaamme, toteaa Pohjois-Kymen Liikuntayhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Seppänen.
- Omistaja-asiakkaamme ovat toivoneet meidän tukevan lasten ja nuorten harrastustoimintaa. PokLissa on tehty pitkäjänteistä ja laadukasta juniorityötä jääurheilun parissa, mikä näkyy harrastajien suurena määränä sekä hienoina kehityspolkuina aina Liigaan saakka, kertoo sponsorointi- ja kumppanuuspäällikkö Vesa Surakka OP Kaakkois-Suomesta.
17.04.2025 12.45 | KooKoo Six leirin ilmoittautuminen on auki |
14.04.2025 14.26 | Seuran päättäjäiset. |
14.04.2025 09.21 | Seuran nimen muutos. |
14.04.2025 08.24 | Ilmoittaudu mukaan U20 Suomisarja-joukkueeseen kaudelle 2025-26! |
07.04.2025 12.02 | Valmentaja uutisia |
12.03.2025 07.00 | Junioriarvan voittonumerot arvottu. |