SJL Kymi-Saimaan vuoden nais-/tyttökiekko seurapalkinto ojennettiin alueen kevät kokouksessa KooKoo Junioreille.
Palkintoraadin perusteluissa seisoi näin: Seura on kehittänyt tyttökiekkotoimintaa useamman kauden ajan ja on siten saanut lisää tyttöjä mukaan toimintaansa. Seura yhdessä KooKoo edustuksen kanssa järjesti KooKoo – SaiPa Liigaottelussa tyttöjen pelitälleihin osallistuneille upean elämykset kunniakujineen, saattajineen ym. ja siten saivat tyttökiekolle hienon näkyvyyden.
Junioripäällikkö Harri Setälä ja nais- ja tyttökiekkovastaava Mimmi Gröndahl olivat mielissään tunnustuksesta. - ei tätä palkintoja varten tehdä, vaan silkasta halusta ja motivaatiosta kehittää seuramme tyttökiekkoa sekä saada lapsia ja nuoria liikkumaan. Toisaalta palkinto on hieno tunnustus seurallemme ja osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä sekä tuohan se lisää taas motivaatiota tulevien kausien varalle. Isot kiitokset menee palkinnosta myös alueen nais- ja tyttökiekkovastaaville Maija Hirvoselle sekä Silja Schemeikalle. Innostuneen ja motivoituneen porukan kanssa on todella mukava viedä nais- ja tyttökiekon ilosanomaan eteenpäin. Tulevan kauden suunnittelu on hyvässä vauhdissa ja lisää on tulossa nais- tyttökiekon osalta tapahtumia, lausuivat kuin yhdestä suusta Harri ja Mimmi.
KooKoo Juniorit kiittää.
30.05.2023 10.43 | Kauden 2022-2023 päätöstilaisuus U14 palkitut |
24.05.2023 14.31 | Kauden 2022-2023 päätöstilaisuus U13 Black palkitut |
22.05.2023 10.01 | Henkilökunnan kesälomat |
19.05.2023 11.42 | Marko Rairama valittiin Kymi-Saimaan alueen kauden 2022–2023 parhaaksi juniori-/nuortenvalmentajaksi |
16.05.2023 12.14 | KooKoo Juniorit on Kymi-Saimaan kauden nais-/tyttökiekko seura. |
09.05.2023 12.50 | Pokli Six Leiri 2023 |